Kasvatustoimintani tulen pitämään pienimuotoisena ja hyvin harkittuna.

Mikä Taigakuiskeen?

Omasta kasvatustoiminnasta olen haaveillut niin kauan, kuin muistan. Kasvattajan peruskurssin suoritin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana, ja toisen kerran kertauksen ja mielenkiinnon vuoksi vuonna 2018. Allekirjoitin kasvattajasitoumuksen ja anoin kennelnimen samana vuonna. Ensimmäiset pennut kennelnimelleni syntyi vuonna 2021.

Kasvatustoimintani tulen pitämään pienimuotoisena ja hyvin harkittuna.

Kennelnimi Taigakuiskeen tulee jo edesmenneen, rakkaan suomenlapinkoirani Taigan nimestä.

Koirat on aina ollut intohimoni. Ne ja niiden kanssa touhuaminen ei ole minulle pelkkä harrastus, vaan tapa elää.

Kuka minä olen?

Olen Anni, sydämeni lappalaiskoirille menettänyt koiraharrastaja. Asun Rovaniemellä mieheni ja koirani Mystin kanssa. Ammatiltani olen lähihoitaja, ja opiskelen tällä hetkellä koirahierojaksi.

Koirat on aina ollut intohimoni. Ne ja niiden kanssa touhuaminen ei ole minulle pelkkä harrastus, vaan tapa elää.

Olin vain 5-vuotias, kun meille tuli ensimmäinen koira. Lapsuuteni olen kasvanut maatilalla eläinten parissa - oli lehmiä, lampaita ja kanoja. Omia eläimiä minulla on ollut koirien lisäksi niin kissoja, sepraapeippoja, akvaario kuin kanarianlintukin. Rakkaus eläimiin ja koiriin on lähtenyt jo aivan pikkutytöstä lähtien. Aikoinaan pyöritin muutaman ystäväni kanssa koirahoitolaa ja järjestimme lapsille koiraleirejä oman yrityksen muodossa.

Tällä hetkellä arjessani pyörii yksi koira, lapinporokoiranarttu Mysti.

Luonnossa liikkuminen, vaellus ja retkeily on lähellä sydäntäni. Koirien kanssa touhuilen vähän mitä milloinkin, ja kalenteristani "koirajutut" vievät oman (suuren) osansa. Tällä hetkellä lajeina on agility, rallytoko, toko ja paimennus.